maanantai 27. marraskuuta 2006

Riippuvuuden laki ("The Law of Addiction") 11.2.2005

Tupakoitsijat ovat usein raivoissaan minulle, koska he uskovat että olen saanut heidät tupakoimaan uudelleen. Miksi he ajattelevat näin? No, minulla on paha tapani nostaa suuri numero aina siitä kun joku klinikan osallistuja ottaa yhden henkosen tai vain muutaman tupakan. Tupakoitsija tuntee että olen niin vakuuttava väittämissäni, että hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin täydellinen sortuminen. Hänen mielestään, pakotin hänet takaisin elinikäiseen riippuvuuteen joka vaikuttaa hänen terveyteensä ja lopulta maksaa hänelle elämänsä. Hän on vakuuttunut että jollen olisi nostanut asiasta niin kovaa meteliä, hän olisi vain polttanut sen yhden kerran, eikä olisi koskaan sortunut uudemman kerran. Miten voin nukkua yöni hyvin kun tiedän mitä olen tehnyt?

Nukun ihan hyvin, kiitos kysymästä. Näethän, en minä ole vastuussa näitten ihmisten sortumisesta tupakoimaan. He saavat ottaa täyden kunnian itselleen tupakoimaan ryhtymisestä. He sortuivat, koska rikkoivat yhtä tärkeintä nikotiiniriippuvuuden lain sääntöä - he ottivat henkosen. Tämä ei ole minun lakini. En ole asettumassa tuomariksi, lautamieheksi tai teloittajaksi. Fysiologisen riippuvuuden laki sanoo että huumeen antaminen siitä riippuvalle johtaa sen aineen riippuvuuden jatkumiseen tai uudelleen alkamiseen. En kirjoittanut lakia. En käytäntöönpane lakia. Minun tehtäväni on paljon yksinkertaisempi. Minä vain tulkitsen lakia. Se tarkoittaa sitä että henkosen otettuaan, tupakoitsija joko palaa takaisin jokapäiväiseen tupakointiinsa tai joutuu jälleen läpikäymään lopettamisesta johtuvat vieroitusoireet. Useat eivät valitse vieroitusoireita.

Jokaisella klinikalla on muutamia osallistujia jotka ovat olleet polttamatta viimeisen vuoden tai jopa kauemmin. Kerran yksi osallistuja oli ollut polttamatta jo 24 vuotta ennenkuin hän sortui uudelleen. Hän ei ollut koskaan kuullut tälläisestä laista, joka sanoo että jopa 24 vuoden päästä, entinen tupakoitsija ei ole täysin vapaa riippuvuuden vankilastaan. Hän ei ymmärtänyt että sinä päivänä kun hän heitti pois "viimeisen" tupakkansa, hän pääsi "EHDONALAISELLE" loppuelämäkseen. Mutta lain ymmärtämättömyys ei ole anteeksiannettavaa - johtuen siitä miten fysiologisen luonnon lait määräytyvät. Mutta nykyoikeuskäsityksen mukaan tämä tuntuu julmalta ja epätavalliselta rangaistukselta. Mutta näin asiat vain ovat.

Vähän aikaa sitten sortuneen henkilön varmaan kannattaisi ottaa yhteyttä lakimieheensä mielummin kuin osallistua tupakoinninlopettamisklinikalle, ja käydä oikeutta oikeudestaan polttaa vain silloin tällöin kun häntä haluttaa. Ehkä hän voi huijata kerran, saada sympaattiset lautamiehet, tuomitaan syyttömänä, ja kävelee oikeussalista vapaana ja itsenäisenä henkilönä. Varmastikin hän pystyy osoittamaan oikeudessa viattomuutensa. Ja kun hän iloissaan kävelee ulos oikeudesta vapaana ja itsenäisenä ihmisenä, hänelle tuleekin hallitsematon tupakanhimo ja sitten hän sytyttää tupakan.

Älä etsi porsaanreikiä riippuvuuden laissa. Tuomitset vain itsesi takaisin tupakoimaan. Vaikka se saattaakin tuntua karkealta ja epäreilulta, useimmille, tupakointi on rikos jonka tuomio on kuolema. Älä yritä huijata järjestelmää - ÄLÄ KOSKAAN OTA HENKOSTAKAAN.

Ei kommentteja: