Erään viimeaikaisen klinikan kolmantena päivänä, viisissäkymmenissä oleva naisosallistuja, joka oli ollut polttamatta viimeiset 48 tuntia, kysyi sellaisen kysymyksen jonka olen kuullut satoja kertoja aiemmin aikaisemmissa ohjelmissa. "Olen polttanut niin pitkään ja paljon, mitä minua nyt hyödyttää enää lopettaa?" Muutaman minuutin selitys tästä tinkimisvaiheesta jonka ihmiset käyvät läpi kun he ovat lopettamisen alkuvaiheessa vaikutti selventävän sen miksi hän koitti perustella itselleen sitä miksi hänen ei tulisi lopettaa.
Muutaman minuutin päästä, hän kertoi minulle tarinan perhehistoriastaan, sellaisen joka yksinkertaisesti antoi paremman vastauksen hänen alkuperäiseen kysymykseensä, sellaisen jollaista minä en olisi löytänyt. "Isäni oli ketjupolttaja.", hän sanoi. "Hän lopetti ollessaa 60 vuotias saadessaan sydänkohtauksen. Hän ei koskaan polttanut sen jälkeen. Vaikka hän olikin sydänkohtauksen uhri, tupakoinnin lopetettuaan hän voi paremmin kuin vuosiin. Paljon kestävämpänä ja elinvoimaisempana. Hän eli 95 vuotiaaksi, älykkäänä ja valppaana loppuun asti."
Kuudentena iltana soitin hänelle varmistaakseni että hän oli pärjännyt läpi viikonlopun. "Minulla on niin paha mieli," hän vastasi. " Minulla oli mahdottoman kauhea ilta viimeyönä ja asiakkaat tuottivat ongelmia töissä tänä aamuna. Olin niin maassa unenpuutteesta ja pettymyksestä, joten murruin ja otin tupakan. Siitä asti olen lyönyt itseäni, mitä minun pitäisi tehdä?"
Sanoin että hänellä on kaksi mahdollisuutta, lopettaa juuri nyt ja kärsiä mahdollisista kolmen päivän vieroitusoireista, tai alkaa taas tupakoimaan. Jos hän ei tekisi sitä päätöstä, hänen kehonsa tekisi sen hänen puolestaan. Jälleen kerranhän selitti mielialaansa ja sitä että löi itseänsä ja halusi minun selittävän miksi hän oli niin pettynyt itseensä. Hän ei vain uskonut että yksi tupakka voisi olla niin tärkeä ja aiheuttaisi näin suuren ongelman.
Muutaman minuutinpäästä hän kertoi minulle tarinan kuinka hänen miehensä oli kerran ollut polttamatta kolme vuotta. Eräänä päivänä he olivat autossa yhdessä, asia johti toiseen ja mies oli pummannut häneltä tupakan. Nainen oli kyseenalaistanut sen että mitä hyvää tupakka tekisi kaiken tuon ajan jälkeen, mutta ajatteli että ei se nyt olisi mikään suuri juttu. Mikä oikeus hänellä muutenkaan olisi ollut protestoida, hänhän oli itsekin ketjupolttaja. Mies sai läpi tahtonsa ja ei koskaan lopettanut tupakointia sen päivän jälkeen. Neljä vuotta myöhemmin, hän sai soiton töihin että hänen miehensä oli saanut kohtauksen anoppinsa luona. Ennenkuin lääkintähenkilöt olivat kerenneet hänen luokseen, oli jo liian myöhäistä. Hän oli kuollut yllättävään ja täysin odottamattomaan sydänkohtaukseen. Nainen tiesi että miehen neljä viimeistä vuotta jolloin hän tupakoi, oli yksi suurimmista syistä hänen yllättävään ja ennenaikaiseen kuolemaan.
No miksi hän nosti niin suuren metelin tupakasta. Jälleen kerran, hänen oma henkilökohtainen historiansa antoi hänelle voimakkaamman vastauksen kuin minä olisin ikinä pystynyt. Yksi tupakka autossa vuosia aikaisemmin johti hänen miehensä elämän päättymiseen. Jos hän olisi tiennyt mitä seurauksia tästä yhdestä tupakasta olisi, hän ei olisi edes ajatellut tupakointia. Hänellä oli mahdollisuus katsella taannehtivasti siihen päivään ja ymmärtää että ohimenevä himo jota seurasi huono arviointi auttoi hänen miehensä elämän lyhentämiseen.
Henkilökohtaiset kokemukset tupakoinnista joita hän on todistanut auttavat näkemään miksi hän oli niin kova itselleen siitä mitä oli tapahtunut aikaisemmin päivällä. Hän todisti kuinka tupakointi heikensi hänen isänsä elämänlaatua ja melkein aiheutti ennenaikaisen kuoleman. Yhtä tärkeää on myös se että hän näki kuinka tupakoinnin lopettaminen paransi hänen isänsä elämänlaatua, terveyttä ja yleistä hyvinvointia. Hän myös todisti kuinka hänen miehensä hetkellinen periksiantaminen ja arvostuksen menettäminen johti siihen että hän joutui kärsimään miehensä poismenosta muutamia vuosia aiemmin. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus, hän olisi varmasti kironnut sen päivän jolloin hän sytytti vain sen yhden. Hänellä oli etu jälkiviisaudesta. Tämä taas kummitteli hänelle koska hän oli tehnyt saman virheen kuin hänen miehensä muutamia vuosia aiemmin. Hänen miehellään ei ollut enää uutta mahdollisuutta lopettaa. Naisen piti edelleen tehdä päätös - ja hän kysyi minulta, mitä hänen tulisi tehdä.
Jälleen kerran, minusta tuntuu, että hänen omat kokemuksensa ja tunnereaktionsa osoittivat oikean vastauksen hänen kysymykseensä paremmin kuin minä olisin voinut. Jos hän kuunteli sydäntään, olen varma että se kertoi hänelle - Älä koskaan ota henkostakaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti