tiistai 28. marraskuuta 2006

Mainoksen voima ("The Power of Advertising") 3.5.2005

Isä istui ja mietti miten paljon iloa hänen kaksi poikaansa toivat hänelle vuoden mittaan. Hän päätti ostaa heille kummallekin heidän valitsemansa lahjan seuraavana juhlapäivänä. Kun hän kysyi vanhemmalta pojaltaan mitä hän haluaisi, poika vastasi, "Voi että, haluaisin niin monia asioita. Ehkä polkupyörän, tai uudet sukset, tai sukellusvälineet. Toivoisin saavani ne kaikki, mutta mikä tahansa saisi minut onnelliseksi."

Isä piti tästä ja nyt hänellä olisi muutamia vaihtoehtoja. Seuraavaksi hän kysyi samaa asiaa nuoremmalta pojaltaan joka oli vasta kahdeksanvuotias. Poika kadehti vanhempaa veljeään joka oli niin hyvä kaikissa peleissä ja urheilulajeissa. Kun häneltä sitten kysyttiin mitä hän haluaisi, hän teki vain yhden yksinkertaisen pyynnön. "Haluaisin laatikon Tampax tampooneja." Isä järkyttyi, "Mihin ihmeessä sinä haluat paketin tampooneja?" hän vaati vihaisesti selitystä. Poika rassu, tietämättä sanoneensa jotain väärin, vastasi, "Tampax tampooneilla voit uida, hiihtää, hypätä laskuvarjolla, ratsastaa hevosella ja harrastaa mitä tahansa urheilua."

Tämä humoristinen tarina esittää vakavan aiheen. Mainosten lupaukset voivat vaikuttaa meidän materiaalisiin haluihin. Mitä naiivimpia olemme, sitä tehokkaampia mainokset ovat. Mainosten väittämät ovat usein harhaanjohtavia tai totuuden liioitteluja. Mikään muu tuote ei väärinkäytä totuutta enemmän kuin savukkeet ja niiden mainonta ja markkinointi.

Aivan kuten pieni poika meidän tarinassamme odotti suuria asioita tästä mahtavasta tuntemattomasta tuotteesta, tupakoitsijat luottavat suuresti niihin henkisiin etuihin joita tämä rikkaruohon tuottaman savun henkeen vetäminen tuo. Totuuden kertominen tupakoitsijalle hänen tupakoistaan silloin kun hän on vielä tupakoijan mielentilassa johtaa kieltotilaan ja puolustukseen. Hän ei voi uskoa että hänen savukkeensa, hänen ystävänsä ja liittolaisensa, loukkaisivat häntä millään tavalla. Ne auttavat häntä vammojen yli, ne auttavat häntä nauttimaan elämästä täysillä. Ajattele mitä kaikkea hän tekee tupakoidensa kanssa. Hän herää aamulla niitten kanssa, työskentelee, leikkii, syö ja juo, menee vessaan, lukee lehden, katsoo televisiota, keskustelee ystäviensä kanssa ja ne ovat hänen mielessään jopa seksin aikana. Jos joku henkilö roikkuisi hänen ympärillään noin paljon, se saisi hänet hulluksi. Mutta eivät hänen ystävälliset kaverinsa tupakat - ne voimistavat kaikkea. Jopa mainokset sanovat niin.

Mainokset todellakin sanovat näin, mutta nämä väittämät eivät ole totta. Hän ei polta kaikkien näiden toimien aikana koska hän haluaa vaan siksi että hänen täytyy. Tupakoitsijat ovat huumeriippuvaisia. He eivät voi nauttia luonnollisista nautinnoista, riippumata siitä miten hyviä ne ovat, ennenkuin heidän veren nikotiinipitoisuus on nostettu oikealle tasolle. Tämä tuote ohjaa ja hallitsee heitä. Savukkeet eivät ole ystäviä, ne ovat keljuja tuttavia. Kun kerran pääset eroon niistä, pysy erossa. Niin, ne saattavat kutsua sinua ja mainokset saattavat iskeä sinuun. Mutta sinä tiedät totuuden tupakoista. Älä anna kenenkään tupakoitsijan joka tuntee olonsa alempiarvoiseksi tai vähäpätöiseksi, tai tupakkayhtiötä tai mainostoimistoa joka haluaa ylläpitää mahtavaa omaisuuttaan sinun elämäsi kustannuksella vakuuttaa sinua muulla tavalla. Elämä on pidempää tupakoimattomana ja elämä on parempaa tupakoimattomana. Mieti tätä kun joko ulkoiset tai sisäiset voimat kutsuvat sinua. Muista tämä ja - Älä koskaan ota henkostakaan.

Ei kommentteja: