maanantai 27. marraskuuta 2006

Poltan koska olen itsetuhoinen ("I Smoke Because I'm Self-Destructive") 30.11.2004

Useat tupakoitsijat jatkavat polttamista koska uskovat olevansa itsetuhoisia. He itseasiassa haluavat sairastua. Jotkut sanovat pelkäävänsä vanhentua, toiset taas kopeasti vannovat polttavansa kunnes se heidät tappaa. Vaikka joillakin ihmisillä on tunne-elämän ongelmia jotka johtavat itsetuhoiseen käytökseen, uskon että suurin osa tupakoitsijoista ei kuulu tähän joukkoon. Useat esittävät näitä lausuntoja piilottaakseen pelkonsa siitä etteivät pystyisi lopettamaan tupakointia.

Vuosien mittaan, useat tupakkasairauksien tuhoamat ihmmiset ovat tulleet tupakkaklinikalle. He usein selittävät, että olivat keksineet sellaisia puolustuksia, mutta olivat olleet shokissa kun olivat tulleet sairaiksi. Useat epäonnistuneet klinikalla kävijät sanovat että eivät välittäneet itsestään tarpeeksi jotta jättäisivät tupakan. Valitettavasti, joillakin ollaan myöhemmin diagnosoitu syöpä. Toisilla on ollut sydänkohtauksia ja halvauksia tai muita verenkierronhäiriöitä. Monilla havaittiin merkittäviä keuhkoahtaumasta johtuvia hengitysvaikeuksia. Kukaan heistä ei innostuneesti soittanut minulle ja kuuluttanut että, "se toimi, se tappaa minut!" Sitä vastoin, he olivat yleensä pettyneitä, peloissaan ja masentuneita. Heillä oli vakava tappava sairaus ja pääosaltaan he itse olivat syypäitä siihen.

Lähes yhtä traaginen tilanne saattaa esiintyä tupakkataudeista selvinneiden keskuudessa. Useat tupakoinnin lopettaneet saattavat alkaa polttaa uudestaan ystävien ja sukulaisten rohkaisemana. Se yleensä tapahtuu kun jollakin ei ole tupakkatautia ja lopettaa pysyäkseen terveenä. Alkuun lopettaneet saattavat olla hermostuneita ja kärttyisiä (muistathan ne päivät?). Pian puoliso, lapset ja muut saattavat sanoa, "Jos aiot olla tälläinen koko ajan kun et polta, niin taivaan tähden polta!" Vaikka se tuntuisi hyvältä ajatukselta sillähetkellä, ajattele millaisia tuntemuksia tämä herättää läheisessä kun tupakoitsija lopulta sairastuu syöpään tai saa sydänkohtauksen ja kuolee. Syyllisyys on valtava.

Jotkut tupakoitsijoiden uskomukset ja lausumat kuulostavat uskomattomilta, aivan kuin heillä olisi oikea kuolemanvietti. Usein ihmisessä ei ole mitään vikaa, se on vain huumeista johtuva ilmiö. Vieroitusoireiden pelko tai pelko siitä ettei pysty selviytymään elämästä ilman savukkeita johtaa siihen että puolustusjärjestelmä yrittää oikeuttaa riippuvuutta. Ja kun ihminen vihdoinkin lopettaa, nämä tekosyyt vain häviävät, ja jättävät taakseen fysikaalisesti ja henkisesti terveempiä ihmisiä joilla on hyvät mahdollisuudet jatkaa tällätavalla vai seuraamalla yhtä yksinkertaista menetelmää - olla ottamatta henkostakaan.

Ei kommentteja: